Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura

01.06.2007 - 12:09

Aloin taas toimia, olen takaisin... (flunssa hellitti). Pitäisi siivota työhuone, muuttaa opettajan (kidutus)kammio kirjailijan työtilaksi. Huomenna vielä kevätjuhlaan, sitten lomanaloituspippalointia, sikäli kuin kunto jo huomenna kestää. (Pakko!)

Olin jo vähällä hakea kesälukemista kirjastosta/kaupasta, mutta sitten totesin, että en luekaan toisten kirjoja vaan kirjoitan sellaisen itse. Elokuvia ja tv-sarjoja sen sijaan aion välillä katsella, koska etenkin leffat toimivat inspiraationlähteenä. Listalla mm. Almodovarin Volver ja pari vanhempaa elokuvaa, Infernal Affairs II ja III, Tarkovskin Peili, Bergmania... (tai sitten minä katson vain Buffyä ja Seinfeldiä.)

Lumikon myynnistä tuli selvitys vuodelta 2006. Ennakon (1500 euroa) jälkeen minulle on tulossa rojalteja vielä n. 650 euron edestä - kyse on siis ennen viime vuoden loppua myydyistä kirjoista. Verottaja tietenkin vie taas puolet, mutta se on vain kohtuullista, kyllähän näin valtavista tuloista on jo varaakin veroja maksella.

* * * * *

Lumikko arvostellaan Pohjalaisessa 27.5.07 otsikolla JÄNNITYSTÄ KIRJALLISESSA SALASEURASSA. Arvostelun on kirjoittanut Olli Mäkinen.

Teksti alkaa positiivisessa hengessä: (- -) nyt hän on kirjoittanut laajan ja rakenteeltaan sekä mielenkiintoisen että taitavasti laaditun romaanin, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Sitten seuraa kolmen kappaleen verran juonen ja asetelmien kuvailua, minkä jälkeen luonnehditaan teoksen olemusta näin:

Teoksessa liikutaan fantasiamaailman, vaihtoehtotodellisuuden ja reaalitodellisuuden välillä. Jääskeläisen tekstiä on verrattu Bulgakovin ja Márquezin proosaan. Onhan kyseessä näyte suomalaisesta maagisesta realismista, ja teoksesta löytyy kyllä paljon yhteyksiä Saatana saapuu Moskovaan -teokseen, josta saimmekin hiljattain uuden painoksen.

Teosta voidaan kuitenkin tarkastella myös jännityskirjana ja perinteisenä dekkarina, sillä rakenteet tuovat mieleen sekä Agatha Christien dekkarit että Doylen Baskervillen koiran. Jännitystä Jääskeläiseltä löytyy aivan teoksen loppuun saakka.

Kriitikko lisää vielä, että "Jääskeläinen kirjoittaa tarkasti" ja että kirjailija on "osannut ottaa haltuunsa kirjallisuuden pienoismaailman, johon kuuluvat esimerkiksi julkisuus, kirjastot, luomistyön tuska ja vieraantuminen reaalimaailmasta".

(- -) Kirja on myös juonellisesti taitavasti laadittu, jännitys eskaloituu loppua kohti ja juonen monet todennäköiset kehityssuunnat putoavat yllättäen pois.

* * * * *

Jälkinillitysosio:

No niin: jos jotkut kriitikot pitävät Lumikkoa jotenkin möhköisenä haahuna, toiset diggaavat sen tyylistä. Tämän kritiikin kirjoittaja, Olli Mäkinen, kuuluu diggailijoihin. (Which is nice.)

Olen lukenut Lumikosta tässä vaiheessa kaikkiaan 25 arvostelua. Suurin osa arvosteluista on ollut kiittäviä. Muutamassa on nähty sekä ansioita että tiettyjä puutteita, parissa on lyöty Lumikkoa enemmäkin. Minulla on siis syytä olla tyytyväinen sekä arvostelujen määrään että niiden luonteeseen.

Arvostelut palvelevat lukijoita mutta samalla myös kirjailijaa - saahan kirjailija arvostelun kautta tietoa sen kirjoittaneen valistuneen lukijan lukukokemuksesta, ja jos jokin seikka tökkii säännönmukaisesti useimpia lukijoita, voidaan ajatella, että teoksessa on sillä kohtaa jonkinlainen vika. Pelkästään viat eivät kuitenkaan aiheuta tökkimistä, vaan kyse voi olla myös teoksen kerronnallisesta ominaisuudesta, jonka jotkut kokevat miellyttäväksi ja toiset eivät. Kaikkiahan ei edes pidä yrittää miellyttää, joten kenenkään kehuja tai haukkuja ei voi yleistää univeraaliksi totuudeksi, absoluuttiseksi selvitykseksi teoksen olemuksesta ja sen arvosta.

Jotkut kriitikot ovat toki nimekkäämpiä kuin toiset. Joissakin piireissä osataan kyllä panna merkille, jos jonkin uutuusteoksen arvostelee ja ylistää pystyyn nimekäs kirjallisuusvaikuttaja, sen sijaan, että asialla olisi kirjallisuutta vasta opiskeleva aloittelija. Tietynlaista vallankäyttöä voi siis löytää siitäkin, kenelle mikin teos arvosteltavaksi annetaan.

Erilaiset kriitikot pitävät luonnollisesti erilaisista teoksista. Kaikkein nimekkäimmät ja arvostetuimmat kriitikot ovat toisaalta kaikkien kokeneimpia ja usein myös oppineimpia, mutta ehkä he ovat samalla alttiimpia jonkinlaiselle kirjallisuudelliselle snobismille, en tiedä. Sen olen itse ollut havaitsevinani, että Lumikosta ovat eniten pitäneet nuoret kriitikot, etenkin naiset, joskin joukossa on mukana myös miehiä ja niitä iki-ihania keski-ikäisiä ja kypsempiäkin naisia.

Tätä kaikkea kelailen pitkälti siksi, että nyt, kun kesälomani on alkamassa, hyvästelen Lumikon omalta osaltani lopullisesti ja hyppään seuraavan kirjan maailmaan. On tietenkin syytä katsoa, mitä olen oppinut mm. Lumikon saamista kritiikeistä ja lukijapalautteesta.

Olen oppinut seuraavaa:

1) Lumikko ja yhdeksän muuta on tosi hieno kirja, ehdottomasti lukemisen arvoinen.
2) Lumikko ja yhdeksän muuta on ihan kohtalainen kirja, kyllä sen voi irvistelemättä lukea.
3) Lumikko ja yhdeksän muuta voisi olla hyvä kirja, mutta ei ole, koska se on liian moniaineksinen ja pursuileva.
4) Lumikko ja yhdeksän muuta on melko paska kirja, jossa on kuitenkin pari ihan kiintoisaa ajatusta.
5) Lumikko ja yhdeksän muuta on niin huono kirja, ettei sitä voi lukea alkua pitemmälle.

Koska väittämät ovat keskenään ristiriitaisia, ne eivät voi olla kaikki absoluuttisia totuuksia. Tästä seuraa se, että niitä on käsiteltävä yksittäisinä mielipiteinä. Kyse ei siis ole kolmesta totuudesta, vaan siitä, että Lumikon lukijat jakautuvat kolmeen erilaiseen ryhmään, joista kussakin vallitsee tietynlainen suhtautuminen Lumikkoon.

Ei kovin yllättävää, sillä jokseenkin jokainen julkaistu kirja jakaa samalla tavalla mielipiteitä. Ei viimeisin Finlandia-voittajakaan kaikkia lukijoitaan ole vakuuttanut. Lukijoilta olen luonnollisesti saanut palautetta eniten mielipidettä numero 1 kannattavien joukosta, sillä muut tuskin viitsivät vaivautua kommentoimaan lukemaansa tai eivät vain halua pahoittaa kirjailijan mieltä. Kiitos siis niille lukijoille, jotka ovat jaksaneet lähettää tai muuten antaa positiivista palautetta Lumikosta! Ja kiitos myös niille lukijoille, jotka ovat inhonneet romaaniani ja malttaneet pitää mielipiteensä omana tietonaan! Ja kiitos tietenkin myös niille, jotka ovat sitä hutkineet, joskin olen jo autuaasti unohtanut kaikki negatiiviset kommentit...

Totta kai Lumikko voisi olla parempikin kirja. Siinä on piirteitä, joista jotkut eivät ole pitäneet mutta joita en siitä missään nimessä poistaisikaan. Se voisi silti olla syvällisemmin ja puhtaammin se, mikä sen on tarkoitus olla. Saman havainnon tekee varmasti jokainen kirjailija jokaisesta kirjoittamastaan teoksesta. Siksi pitää kirjoittaa vielä yksi, ehkä siitä tulee sitten kirkkaammin se, mikä sen pitäisi olla.

Kategoria: arvostelut 4 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Saara

01.06.2007 - 13:58

Elää ja kuolla arvostelujen mukaan? Jos jatkat näin, edessä on raskaita vuosia. Esikoisromaanin (novellikokoelmaa ei lasketa) jälkeen kohtelu kovenee + huomio vähenee.

Pasi I. J.

01.06.2007 - 14:37

Äh, en minä niitä niin vakavasti ota. Niiden puuttuminen olisi huonompi juttu (koska ei näkyvyyttä = ei lukijoita), mutta jos tuosta postauksestani tuollaisen kuvan saa, niin se ei ollut tarkoitus - paneuduinpahan nyt hetkeksi arvostelujen ja kirjailijan suhteen tarkasteluun.

Ja aiemmissa postauksissa mainitsemani asiat - ihmiskunnan vastaisen päivän viettäminen, flunssailu ja flunssasta toipuminen - ovat ihan erillään arvosteluista, eli ne vain sattuivat samaan ajankohtaan (jos siihen viittasit).

matti

01.06.2007 - 15:47

Kannattaisi varmaan muuttaa Monacoon, niinkuin muutkin miljoonatuloiset. Voisi senkin 325 euroa kuluttaa järkevämmin. Vaikkapa Casinolla. Ja voisi kulkea ympäriinsä kenenkään tunnistamatta. Kirjoitusrauha siellä huvipurrella olisi rikkumaton, mitä nyt sampanjakalaasit välillä rikkoisivat arjen rutiinia.

ilkka ahmavaara

01.06.2007 - 19:22

Verottaja tosiaan vie puolet. Oula Pakkala, edesmennyt Elantolehden päätoimittaja ja vankka kirjallisuusmies loihesi minulle, kun tarkastelimme kirjoituspalkkioitani, että runoilijan kannattaisi kirjoittaa vain joka toinen rivi. Sama pätenee prosaisteihinkin. No, helpommin sanottu kuin tehty!