Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
17.08.2006 - 07:16
Lumikko ja yhdeksän muuta arvostellaan tämänpäiväisessä Savon Sanomien numerossa. Arvostelun on kirjoittanut Elina Lappalainen. Arvostelu on otsikoitu:

MYSTEERIT TIHKUVAT TODELLISUUDEN LÄVITSE

Aluksi Lappalainen selostaa romaanin juonta, paljastamatta kuitenkaan liikaa. Sitten hän toteaa:

Jääskeläisen luomat kirjailijahahmot ovat valloittavia. Romaanin hahmogalleriasta löytyy todella persoonallisia ja särmikkäitä tapauksia. Kirjailijat vaanivat kanssaihmisiään kuin korppikotkat ryöstäen yhdeltä puhetavan ja toiselta kasvonpiirteet.

Sitten kuvaillaan taas juonta jonkin verran, minkä jälkeen Lappalainen jatkaa:

Vaikka Ella saa selville yhtä ja toista seuran historiasta, suuri osa kirjan mysteereistä jää paljastumatta, ja ne jäävät kutkuttamaan mielikuvitusta.

Jääskeläisen teos sijoittuu meidän todellisuuteemme, mutta tuo reaalimaailman todellisuus kuitenkin kupruilee. Voisi myös sanoa, että jostain salaperäisestä paikasta tihkuu mystistä ainesta läpi, mikä sekoittaa meidän maailmaamme. Kuten Johanna Sinisalon, Maarit Verrosen tai Leena Krohnin monet teokset, myös Pasi Jääskeläisen romaani osuu parhaiten kategoriaan reaalifantasia.

Romaanin tulkinnat identiteetistä, muistoista ja siitä, miten ihmiset pukeutuvat todellisuuden peitoksi luomiinsa kertomuksiin, ovat mielenkiintoisia. Jääskeläisen luoma Jäniksenselän kylä on hurmaava. Kirjailija Lumikon lastenkirjojen salaperäiset otukset, maahiset ja haltiat ovat enemmän kuin lastensatuja. Ympäröivä luonto on villi ja jollain tapaa tietoinen, ja omituisesti muuttuvat kirjastonkirjat ja karkailevat koirat juuri oikea annos fantasiaa.

Pasi Jääskeläisen oma, vahva kirjailijanääni ja rikas, persoonallinen kirjoitustyyli tekevät kirjasta erityisen lukunautinnon. Jääskeläinen kirjoittaa kauniisti ja käyttää kielen koko arsenaalia. Hänen tekstinsä ei ole latteaa tai tavallista.

Välillä jopa dekkarimaisen jännittävä romaani tempaisee lukijan otteeseensa. Jääskeläinen on luonut tarinan, jonka kaikki osa-alueet naksahtavat kohdalleen.


_________________

Lumikko sai siis taas yhden hyvän arvostelun lisää - "...which was nice", kuten Patrick Nice sanoisi. Arvostelu osoittaa jälleen kerran todeksi sen, että se, mikä yhdelle kriitikolle on heikkous (Jäniksenselän epäuskottavuus, johon Opettaja-lehden kritiikissä viitattiin), voi toiselle kriitikolle olla nimenomaan vahvuus (Savon Sanomien kritiikissä sama kylä on "hurmaava"), ja tietysti myös toisinpäin. Kirjallisuuden arvioimisessa ei ole kysymys faktoista tai objektiivisista totuuksista vaan valistuneista, perustelluista mielipiteistä, jotka asettuvat toisten mielipiteiden rinnalle mutta joita eivät voi edes jumalat koskaan omilla mielipiteillään kumota.

Nyt romaaniani on siis valistuneesti arvioitu Hesarissa, Keskisuomalaisessa, Portissa, Ilta-Sanomissa, Opettaja-lehdessä ja Savon Sanomissa. Vain Opettaja-lehdessä on tähän mennessä esitetty myös negatiivisia näkökohtia, muut ovat tyytyneet kehumaan. Jään odottamaan seuraavia kritiikkejä, ehkä jokin niistä vielä teurastaa kirjaparkani, joka virallisesti ottaen putkahtaa maailmaan vasta ylihuomenna lauantaina...

Kommentaareihini näistä arvosteluista löytyvät linkit tuosta oikealta puolelta.



Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kuvaus
Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden äänenkannattaja.
KIRJOITTAJASTA
Merkitse suosikiksi blogilistalla!

TILAA ROMAANI
LUMIKKO JA YHDEKSÄN MUUTA


Pasi Ilmari Jääskeläinen
. Kirjailija(kin).



Teokset:

Millaista proosaa kirjoitan



linkit
Nadjan huone. YLE 1:n kirjailijahaastatteluja mp3-muodossa.

Proseminaarityö reaalifantasiasta. (J-P Koskinen)


Tilaa nettikaupasta
Reaalifantastikot
Kirjailija:
Tunnetko olevasi reaalifantastikko?

Liity meihin...
eXTReMe Tracker