Kirjallisten arvoitusten arvaamattomissa syövereissä

PASI ILMARI JÄÄSKELÄINEN
Lumikko ja yhdeksän muuta
Romaani. Atena 2006. 324 s.

Romaani Lumikko ja yhdeksän muuta alkaa jäntevästi. Sijaisopettaja, 26-vuotias Ella Amanda Milana - kaartuvat huulet ja vialliset munasarjat - lukee oppilaansa esseetä. Siinä hyväsydäminen prostituoitu Sonja ampuu Raskolnikovin, rikollisen. Tämä tapahtuu Fjodor Mihailovitš Dostojevskin kirjan lopussa. Ella on ällistynyt (!). Eikä Raskolnikov tappanut koronkiskurieukkoa rautalangalla kuristamalla, kuten kirjoittaja väittää.

Kuitenkin Ella Milana löytää - kummastukseksi ja Ingrid Kissalan avustuksella - Jäniksenselän kirjastosta tällaisen Dostojevski-version. Ja myös muita viallisuuksia: Albert Camusin Sivullisessa Meursaultia ei suinkaan tuomittu murhasta, vaan Josef K. murtautuu vankilaan, auttaa Meursaultin pakoon ja jää itse tämän tilalle tuomittavaksi. Kun alkuperäisessä C. S. Lewisin Velhossa ja leijonassa jumalleijona Aslan uhrasi itsensä ihmislapsen sijasta, nyt Aslan oikaisi kaikki mutkat ja murskasi Valkean Velhon pään hampaidensa välissä...

"Tämähän on naurettavaa. Kuinka ihmeessä tällaista voidaan tehdä, eikä asiasta kirjoiteta lehdissä!" puuskahtaa Ella. Kirjapainotyöläistenkö piloja? "Tällaista sattuu", lohduttaa Ingrid. Kuitenkin vielä kummallisemmissa asetelmissa ollaan, kun jyväskyläläisen Pasi Ilmari Jääskeläisen, 40, romaanin kirjallisissa mysteereissä edetään, vauhdikkaasti ja uteluttavasti.

Salamyhkäistä, kerrassaan

Hän kertoo kotisivuillaan: "Mielestäni mimesis ilman fantasian häivähdystä on kirjallisuuden tarjoamien mahdollisuuksien väärinkäyttöä." Niinpä Lumikko ja yhdeksän muuta on kirjana omapäisesti kerronnallinen, upeasti ulotteikas ja rakenteellisesti jännittävä - dekkarinomainen. Sisällöllisesti sekä rationaalinen että irrationaalinen ja - täynnä fantastisia elementtejä. Salamyhkäistä proosaa, kerrassaan.

Miksi Ella Milanan isä Paavo Emil Milana makaa terveyskeskuksen vuodeosastolla täynnä "reikiä, naarmuja, ruhjeita ja mustelmia"? Minne katoaa paikkakunnan kuuluisuus Laura Lumikko? "Eiväthän ihmiset kerta kaikkiaan voineet vain lakata olemasta, eivät varsinkaan maailmankuulut lastenkirjailijat", ihmetellään televisiossa. Entäpä Jäniksenselällä alaikäisenä kuolleen Jaakko Juhani Lindbergin tapaus? Ehkäpä murha oli vain dekkarikirjailija Silja Saariston mielikuvitusta, eikä siis mikään tukahdutettu muisto. Tai sitten...?

Jääskeläisen romaanin keskiönä on Kirjallinen Seura, jonka menneisyyttä Ella alkaa tutkia, perinpohjaisesti ja vaaroille alttiina. Kuitenkin samalla myös itseään ja tulevaisuuttaan, jota "saattoi pitää jopa eräänlaisena sieluna". Toista oli rakastuminen - yhtä järjetöntä kuin "ihmisen vasempaan puoliskoon tai takaraivoon tai johonkin muuhun yksittäiseen osaan rakastuminen".

Faktan ja fiktion harmoniassa

Romaanissa käynnistyy Peli, jossa Seuran kirjailijat joutuvat kohtaamaan menneisyytensä, jonka he jo kerran hautasivat, mukamas perusteellisesti. Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjasyksyn todella upealla tavalla aloittavassa teoksessa ollaan realismin epärealistisissa kudoksissa, ennalta-arvaamattomissa syövereissä. Silti kaikenaikaisesti todellisuudessa, joskin ns. virallisesta vinksahtaneessa.

En hämmästele Jääskeläisen "rakastumista" Peter Høegiin, Mihail Bulgakoviin, Isabel Allendeen ja Gabriel Garcia Márquezin - kirjailijoihin, joiden teokset väistelevät kaikkia kategorioita, genre-luokitteluja sekä ennakko-odotuksia. Pasi Ilmari Jääskeläinen toteutti "samankaltaisuutta" jo novelliensa kokoelmassa Missä junat kääntyvät (2000). Nyt ollaan ikään kuin toisen matkan alussa, hienossa fiktion ja faktan harmonisessa yhdistelmässä. Mainio kirja.

JORMA HEINONEN